Manchester

  Kun sanotaan Manchester

voi se tarkoittaa kahta eri asiaa. Itse kaupunkia tai ns. Greater Manchesteriä, johon kuuluu kymmenen kaupunkia tai kuntaa, joilla kaikilla on omat hallinnot. Alue muodostaa ns. metropolikreivikunnan, jossa on mm. yhteinen julkinen liikenne ja poliisivoimat.  Alueella asuu n. 2 800 000 asukasta, joista 550 000 itse Manchesterin kaupungissa (tiedot vuodelta 2016).
Alueelta löytyy mm. viisi yliopistoa, seitsemän liigatason jalkapalloseuraa, 14 liigan ulkopuolista seuraa, 21 rugbyseuraa sekä yksi jääkiekkoseura.
Suur-Manchesterin alue on taloudessa, kulttuurissa ja urheilussa Englannin toiseksi tärkein alua heti Lontoon jälkeen. Birmingham on tosin tarjonnut tiukan vastuksen.

 

 

 Julkinen liikenne

on Manchesterissa varsin hyvä ja edullinen. Bussi- ja raitiotieverkko on kattava ja vuoroja liikennöidään tiheästi. Miinuksena mainittakoon, että liikenne hiljenee melko aikaisin illalla, eikä maksuissa ole yhteistariffia tai vaihto-oikeutta.  Monet bussifirmat myyvät edullisia päivälippuja mutta ne kelpaavat vain omien firmojen busseissa.  Matkareitti tulee siis suunnitella hyvin, tai maksaa kertamaksu jokaiseen bussiin ja ratikkaan erikseen.

Ehdoton ykkönen on Metrolink-raitiovaunut, jotka ajavat seitsemää eri  reittiä Suur-Manchesterin laidasta laitaan.  Bussiverkko on kattava ja vuoroväli kohtuullisen tiheä, eikä kertalipun hinta päätä huimaa. Mainittu yhteistariffien puute saattaa nostaa matkustamisen hintaa.  Paikallisjunia on runsaasti tarjolla. Kaupungin kahdelta päärautatieasemalta Piccadillyltä ja Victorialta pääsee alueen joka nurkkaan, vaikka lentokentältä Wiganiin.  Hyvänä apuna kannattaa käyttää Transport for Greater Manchester -palvelua.

Vaikka Manchester saattaa vaikuttaa laajalta kaupungilta, ei itse ydinkeskusta missä jalkapalloturisti enimmäkseen liikkuu, ole kovin suuri. Tunnissa on kävellyt jo pitkän matkan.  Kaupunki on yllättävän sokkeloinen ja kadun nimet voivat vaihtua parin korttelin välein. Kunnollinen kartta tai karttasovellus on hyvä apuväline liikkumiseen. Kartat on syytä hommata etukäteen, koska paikallisista kirjakaupoista niitä tuskin löytää.

Kulttuuri

Mikään korkeakulttuurin keskittymä Manchester ei ole. Kaupungin suurimmat saavutukset kulttuurissa  ja viihteessä keskittyy enemmänkin Pop ja Rock musiikkiin,  joista lisää Mitä Tehdä? ja Rock’n’Roll osissa.
Kaupungista toki löytyy myös ooppera ja teattereita, kuten Mancheter Opera House  sekä Palace Theatre; joissa esitetään musikaaleista perinteiseen oopperaan ja balettiin.  Ohjelmasta ja lipuista yms. löytyy helposti tietoa osoitteesta http://www.manchestertheatres.com/.

Kuvataidetta yms. kannattaa etsiä mm. paikoista Manchester Art Gallery , Castlefield Callery tai Whitworth Art GalleryManchester Central on paikka, jossa järjestetään messuja, expoja ja konferensseja.

Majoittuminen

Yöpymiset on tietysti keskeinen osa matkaa. Emme tässä vaiheessa anna tarkempia vihjeitä majoituksesta.   Kaupungin keskusta on niin kompaktin kokoinen, että suosittelemme etsimään hakukoneista omalle kukkarolle sopivaa majoitusta. Sieltä löytyy tilaa aina halvoista hostelleista aina viiden tähden hotelleihin. Lisäksi Airbnb on nykyaikainen vaihtoehto myös Manchesterissä. Ja keskustasta siksi, ettei mene turhaa aikaa ja rahaa keskusta – yöpymispaikka matkoihin.

Uskontojen Manchester

Kuten kaikissa Eurooppalaisissa suuremmissa kaupungeissa, myös Manchesterissa on edustettuna kaikki maailman suuret uskonnot. Kristinuskon pääsuunnat ovat satoja vuosia olleet merkittäviä tekijöitä Brittein saarten politiikassa. Vaikka eri opin kappaleiden oikeellisuus onkin nykyään enemmän taka-alalla, on kaupungissa runsaasti kirkkoja, joissa nähtävänä on komeaa kirkkotaidetta kuten esim. lasimaalauksia.  Myös muut uskonnot ovat  esillä kaupungissa. Islaminuskoiset , buddhalaiset, hindut tai juutalaiset löytävät kaupungista omat pyhättönsä.

Komein ja kaunein kirkko on varmasti Manchesterin katedraali, joka sijaitsee kaupungin keskustassa ja on jalkapalloreissaajallekin vaikuttavaa katsottavaa. Toinen vaikuttava kirkko St. Mary’s löytyy niinikään keskustan alueelta. Kaupungin suurin moskeija Central Mosque sijaitsee Rusholme nimisessä kaupungin osassa. Synagogaa voi etsiä ydinkeskustasta ja se on nimeltään Manchester Reform Synagogue.