Rock´n´Roll

Rock-musiikki, jos mikä, on tehnyt Manchesteristä Englannin kakkos kaupungin. Vaikka kaupungilta puuttu Beatlesin tai Rolling Stonesin kaltaiset megabändit, niin mahtava lista saadaan luettavaksi, jos alueen bändit listataan. Jo 60-luvun alusta löytyy kuuluisuuksia kuten The Hollies tai Herman’s Hermits.  70-luvulla mm. Sad Cafe ja punk legenda Buzzcocks nousi listoille. 80- ja 90-luvut olivat Brittirockin suuret vuosikymmenet, ja myös Manchesteriläiset bändit ponnistivat suosioon. The Stone Roses, the Smits, Joy Division, Simple Red, The Chemical Brothers ja tietysti Oasis myivät miljoonia levyjä ja täyttivät stadioneita. Tätä listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Hieman myöhemmin suuren yleisön tietoisuuteen ponnisti mm. The Doves, The 1975, Pale Waves ja tietysti ikuista veljesrakkautta julistavat Gallagherin veljekset.

Koska bädejä on aina ollut ja on vieläkin, niin myös tarjonta on runsasta. Vaikka monia kuuluisia klubeja on vuosien saatossa suljettu, löytyy edelleen isompia ja pienempiä keikkapaikkoja.
Yksi lienee edelleen ylitse muiden  AO Arena tunnettu myös nimellä Manchester Academy. Paikka on pitkään ollut must paikka bändeille, jotka haluavat jotain olla.  Academyssä on neljä eri kokoista salia: 1500 henkeä vetävästä Academy 1:stä noin 500 paikkaiseen Acdemy 3:seen. Useampana päivänä viikossa on tarjolla livemusaa ja viikonloppuisin jopa useammassa salissa.  Academy sijaitsee yliopiston alueella, siis varsin lyhyen bussimatkan päässä keskustasta. Kaikki bussit, joissa lukee via University, pysähtyy melkein Academyn edessä. Viistosti tien toisella puolella on erinomainen The Kro Bar. Se on varsinkin opiskelijoiden suosima pubi, jossa on kohtuullisen laaja olutvalikoima ja myös ruokaa on siellä tarjolla.

Suurin keikkapaikka on Manchester Arena, joka on Euroopan suurimpia sisäkeikkapaikkoja. Areenalle mahtuu 21 000 kuulijaa. Siellä on esiintynyt musiikkimaailman ehdoton eliitti Pavarottista Rolling Stonesiin. Paikka sai ikävää julkisuutta, kun siellä tehtiin toukokuussa 2017 pommi-isku, joka vaati  23 ihmisen hengen. Manchester Arena sijaitsee aivan kaupungin keskustassa Victoria-aseman yhteydessä.

Albert Hall, Manchester sijaitsee aivan kaupungin keskustassa osoitteessa  27 Peter Street. Rakennus on alunperin rakennettu uskonnollisiin tarkoituksiin, mutta sen käyttötarkoitus on vuosikymmenien kuluessa muuttunut.  Albert Hall oli pitkään suljettuna tai vajaalla käytöllä kunnes se 2010 luvun alussa kunnostettiin rytmimusiikin keikkapaikaksi.

Jos on nähnyt elokuvan 24 Hour Party People tietää jo jotain Factorystä.  Legendaarisesta paikasta jossa sijaitsi aikoinaan Facrory Records ja saman niminen clubi ja keikkapaikka. Mesta oli aikoinaan tunnettu hulvattomasta menostaan. Ko meno myös kaatoi paikan, liian avoimesti käytetyt huumeet kiinnitti poliisien huomion paikkaan. Lisäksi omistajien holtiton talouden pito tuhosi sen taloudellisen pohjan. Paikka on nyttemmin avattu uudestaan nimellä FAC251- Factory Manchester.

O2 Apollo on myös iso, noin 3500 henkeä vetävä perintein keikkapaikka. Täällä on soittanut lukuisat Rockin kuuluisuudet uransa aikana. Motörheadin Wörld Is Ours Vol 1. on äänitetty täällä. Paikan alkuperäinen nimi oli Apollo Theatre ja sen nimi on vaihtunut useampaan kertaan: Carling Apollo, ABC Ardwick Apollo jne.  Musiikin lisäksi keikolla käy myös Stand Up-komiikan huippunimet.  Kun liikkuu Apollon läheisyydessä, liikkuu myös MCFC:n synnyinseuduilla. Apolloon pääse keskustasta mm. busseilla nr. 201, 203 ja 204. Areenan omat sivut löytyy tästä.,

Luisia muitakin keikkapaikkoja kaupungista löytyy kuten Albert Hall Manchester 

The Bridgewater Hall

Night and Day Cafe

Band on the Wall

The Deaf Institute

Gorilla

Jazz:kin löytyy mm. Matt&Phred`s

The Fitzgerald