MCFC

Kuinka saa lippuja otteluihin?

Hyvä tapa on liittyä yhdistykseemme. Sen kautta jäsenillä on mahdollisuus ostaa lippuja sekä koti- että vieraspeleihin. Yhdistys ei voi taata lippuja. Varsinkin ns. suuret pelit ovat hyvin suosittuja ja liput myydään vauhdilla loppuun.

Kannattaa liittyä seuran jäseneksi. Se onnistuu helposti seuran sivuilla Cityzens Matchday . Jäsenyys toki maksaa, mutta se on helpoin tapa ostaa lippuja kotipeleihin. Jäsenyydellä saa runsaasti etuja, kuten alennuksia ottelulipuista, seuran tuotteista sekä stadionkierroksesta yms.

On matkatoimistoja jotka järjestävät pakettimatkoja peleihin. Niiden tarjonta on hyvin erillaista ja kannattaakin vertailla eri toimistojen tarjontaa.
Tässä on joitain matkatoimistoja
Event-Travel 
Jalkapallotravel 
ElämysSport
Kontiki matkatoimisto

 

Stadionille, jonka virallinen osoite on Etihad Stadium, Etihad Campus, Manchester M11 3FF, pääsee helposti kaupungin keskustasta useammalla tavalla.Kävellen  kaupungin sydämestä Piccadilly Gardenista tulee matkaa reilu kaksi kilometriä ja siihen kuluu aikaa 30-40 minuuttia.
Metrolink on nopea tapa päästä stadionille. Vaaleansininen kolmosen linja vie perille Etihad Campukseen kaupungin keskustasta muutamassa minuutissa.
Busseja kaupungin keskustasta kulkee tiheästi ja niitä on useampia linjoja: ainakin 216, 231 ja 237. Hinnaltaan bussit ovat edullisia.

Taksitkaan eivät ole hinnalla pilattuja varsinkin jos matkaan lähtee useampi henkilö. Takseja saa keskustasta todella helposti.

Stadionien lähellä: valitettava ilmiö Englannissa on pubien häviäminen ja tätä on tapahtunut myös Etihad Stadiumin lä

histöllä. Onneksi kuitenkin paras pre/post game pub
Mary D’s Bar on jäljellä. Paikka täyttyy peli toisensa jälkeen faneista, jotka nostavat tunnelmaa laulun ja virvokkeiden voimalla.

 

The Townley on suosittu pre- match pubi noin viiden minuutin kävelyn päässä stadionista

Joitakin muitakin pubeja on kohtuullisen lähellä, kuten idyllinen The Bridge Inn

Tai The Victoria, pubi joka on yleensä auki vain pelipäivinä

 

     The  Grove Inn

Tilastoja, kirjoja ja yms.

Tilastojen läpikäyminen on osa jalkapallokulttuuria. Niitä käydään läpi sekä mediassa että fanien kesken ennen ja jälkeen pelien. Ja Englannista tilastoja riittää. Niitä tehdään yksitäisistä peleistä tai eri pelitilanteista rangaistuspotkuista sivurajaheittoihin.
Eri jalkapalloon erikoistuneilta sivustoilta löytyy paljon hyvää tilastotietoa, soccernet.com lienee tunnetuin. Muitakin hyviä sivustoja löytyy kuten Soccerbase , worldfootball.net Football.co.uk tai melko suppea History Of English Football.

https://bluemoon-mcfc.co.uk/History/ on sivusto täynnä seuramme historiaa aina 1860 luvun alkuvaiheista nykypäivään asti.  Ja vähintään yhtä tasokas sivusto on statcity.co.uk

Seura on ikuinen, mutta pelaajia tulee ja menee, eikä aina tahdo muistaa kuka on pelannut milloinkin tai mistä pelaajat ovat tulleet ja minne menneet. Tähänkin löytyy avuksi oma sivusto
www.transfermarkt.co.uk .   Sivustolta löytyy tietoa reilun sadan vuoden ajalta. Aivan täydellinen tämäkään sivusto ei ole ja varsinkin siirtosummat saattavat olla toisia kuin muissa lähteissä olevat.  Samoin https://www.worldfootball.net on sivusto josta löytyy kokoonpanoja sekä tilastoja aina vuodesta 1900 asti.
Lisäksi F.C.H.D. sivuilta löytyy kaikki FaCupin tulokset sekä meiltä, että muilta

Jalkapallokirjallisuus on aivan oma taiteen muoto. Lajista, joukkueista, stadioneista ja ennen kaikkea pelaajista on kirjoitettu hyllykilometreittäin kirjoja. Nopea haku kansainvälisen verkkokaupan valikoimaan tuottaa noin 200 nidettä MCFC:sta. Vaikka sähköinen media ja erilaiset hakukoneet ovat vähentäneet kirjojen merkitystä on ne edelleen tärkeitä tietolähteitä ja monelle lajin seuraajalle myös keräilykohteita. Mainittakoon vaikka Rothmansin (nyttemmin Sky Sports) kausikirjat, jotka ovat säilyttäneet asemansa.

Jalkapallokirjallisuutta voi toki etsiä kaupungin kirjakaupoista. Mm Arndalen kauppakeskuksesta löytyy hyvin varustettu kirjakauppa. Parhaat valikoimat löytynee verkkokaupoista. Kannattaa kokeilla ainakin Amazonia, Sportpagesia tai Soccerbooksia

Koska kirjoja on todella runsaasti ei niistä kannata tässä tehdä kovin  kattavaa listausta.  Kuitenkin on jokunen helmi, mitkä kannattaa mainita.

  Gary Jamesin kirjoittama Manchester City  The Complete Record on jokaisen City fanin tietopaketti seuran historiasta. Teos sisältää kattavasti seuran historia sekä tilastoa että         muuta faktaa aivan alusta alkaen.

Manchester The Greatest City on  samoin  Gary Jamesin  kirjoittama historiikki seurasta. Tämä teos keskittyy enemmän historiaan kaupungin ja henkilöiden kautta.  Mutta tilastojakaan ei ole unohdettu

 Ja vielä kolmas Gary Jamesin kirjoittama kirja, Farewell to Maine Road. Tämä teos luonnollisesti keskittyy pelkästään legendaarisen stadionin vaiheisiin.

 Ja yksi hyvä elämänkerta, Alan Rowlandsin kirjoittama Trautmann.  Legendaarisen maalivahtimme uskomaton tarina sotavangista seuramme sankariksi.

 Pelipaidat ja peliasut ovat todella tärkeä osa seuran historiaa ja identiteettiä.  Seuran pitkän historian saatossa aina 1880 -luvulta niitä on ollut käytössä reilut 60 erillaista. Historicalkits-sivulta löytyy kaikki kotipeliasut ja liikkeittä mistä niitä kannattaa etsiä, myös joistain nettihuutokaupoista kannattaa kokeilla löytyykö puuttuva paita.

Vieraspaidat sekä maalivahtien paidat löytyvät oldfootballshirts sivustolta, täällä ei ikävä kyllä ole shortseja eikä sukkia.

 

Seuran historia (suppea oppimäärä)

Lähteet; useat Gary Jamesin kirjat sekä statcity-sivusto
Tekijänoikeudet rajoittavat kuvien käyttöä, siksi ne tulee aktiivisen lukijan etsiä itse 

Jalkapalloa ja sen erilaisia esiasteita lienee pelattu jo reilut pari tuhatta vuotta.  Ainakin Kiinassa, Japanissa sekä useissa Euroopan maissa on peliä pelattu toisistaan hyvin poikkeavilla tavoilla. Kiinassa jalkapallo tyylinen peli oli osa sotilaallista koulutusta ja Japanissa pelin varhainen muoto oli osana uskonnollisia rituaaleja. Voi siis päätellä, ettei mitään kilpailullista toimintaa ollut.

Antiikin aikana sekä Kreikassa että Roomassa oli jalkapallosta omat versionsa, roomalaiset sotilaat jopa toivat pelin Englantiin valloitus retkillään.  Keskiajalla peliä tiedetään pelatun ainakin Ranskassa, Italiassa ja Englannissa.  Pelejä järjestettiin satunnaisesti tai tiettyinä juhlapäivinä eri kylien tai kaupunkien välillä. Tarkkoja sääntöjä ei pelissä ollut, ei ainakaan Englannissa. Peliin saattoi osallistua koko kylä ja ne olivat välillä enemmän kylien välisiä tappeluita kuin urheilua. Tästä syystä jotkut kuninkaat yrittivät rajoittaa pelien järjestämistä ja tiedetään kuningas Jaakko ensimmäisen peräti kieltäneen 1618 tanssin ja pallon pelaamisen sunnuntaisin.

1700-luvun lopulla kaksi yhteiskunnallista kehitystä – teollinen vallankumous ja kaupungistuminen loivat edellytykset nykymuotoiselle jalkapallolle. Kaupungistuminen keräsi ihmisiä asumaan yhteen taajamiin, joka loi riittävän väestöpohjan pelille. Teollistuminen mahdollisti säännölliset työ- ja vapaa-ajat. Vielä 1800-luvun alussa tehdastyöläisten työpäivät olivat pitkiä ja mahdollisuudet vapaisiin rientoihin olivat rajalliset. Näihin aikoihin peliä pelattiin lähinnä sisäoppilaitoksissa ja yliopistoissa talvilajina. Eri opinahjolla oli omat sääntönsä, esim. käsillä pelaaminen oli yleensä sallittua.  Peli oli siis lähempänä rugbyä kuin nykyaikaista jalkapalloa.

Vuonna 1843 luotiin Cambridgen -säännöt, jotka olivat ensimmäiset yhtenäiset säännöt, joita useammissa paikkakunnilla noudatettiin. Samoihin aikoihin perustettiin ensimmäisiä seuroja. 1869 käsillä palloon koskeminen kiellettiin kokonaan. Tästä syystä rugbyseurat erosivat 1863 perustetusta Englannin jalkapalloliitosta (FA). Nämä säännöt levisivät hiljalleen Englannin ulkopuolella, mm. Saksassa ne otettiin käyttöön 1875. Säännöt kehittyivät edelleen, vuosisadan lopussa ylärima ja maaliverkko tulivat pakolliseksi, tuomari tuli peliin pakolliseksi ja rangaistuspotkut otettiin käyttöön 1891. Juuri ennen vuosisanan vaihdetta sääntöihin lisättiin 90 min peliaika, 11 pelaajan sääntö sekä suositukset kenttien mitoista. Mainitaan vielä, että ensimmäinen varsinainen seura Sheffield Club perustettiin 1857.

Manchesteriä on kutsuttu maailman ensimmäiseksi teollisuuskaupungiksi. Siitä kehittyi 1700- luvun lopulla merkittävä teollisuuskaupunki. Varsinkin puuvilla- ja konepajateollisuus kasvoi vauhdilla. Samoin kasvoi kaupungin väkiluku, 1800–1850 väkiluku kolminkertaistui ja ylitti miljoona asukkaan rajan. Seuraavan 50 vuoden aikana asukasmäärä jälleen kaksinkertaistui ja ylitti kaksi miljoonaa. Kaupunkiin ja sen leipeille rakennettiin uusia asuinalueita kuten Ardwick Green, Bradford, Longsight ja Gorton.  Talot olivat nopeasti kyhättyjä eikä viihtyvyyteen juurikaan satsattu, nopeasti ja paljon oli ajan henki.  Kaupunkiin muutti valtavasti uusia asukkaita Englannin maaseudulta, Irlannista ja manner-Euroopasta kuten Saksasta ja Italiasta. Näistä lähtökohdista sai alkunsa myös Manchester City Football Club.  Voi sanoa, että seuran kasvu ja kehitys on aina ollut sidoksissa itse kaupungin kasvuun.

MCFC perustamisen takana on omat syynsä, jotka ovat saattaneet hämärtyä reilun sadan vuoden aikana. Seuran historiassa on paljon kirjoitettua faktaa, mutta myös paljon tarua ja myyttejä. Eikä aina ole helppoa erottaa totuutta ja tarinaa toisistaan.  Urheiluseura ymmärrettävästi keskittyy lähinnä urheiluun, niinpä muut asiat saattavat unohtua. MCFC:n varhaista historiaa ei ole kaikilta osin kirjattu tarkasti ja merkittävä osa kirjatusta historiasta tuhoutui tulipalossa 1920. Näin ollen ei tarkkaa tiedetä mikä oli se kipinä, joka loi seuran, kuka oli todellinen perustaja ja miksi seura perustettiin.  Seuran historia on pitänyt kerätä lukuisista lähteistä, joista osa ei edes keskittyneet Cityyn.

Gorton ja West Gorton olivat uusia esikaupunkialueita, joita pikavauhtia kasvoi varsinaisen keskustan itäpuolelle. Hyde Road oli valtaväylä, joka yhdisti em. alueet kaupungin keskustaan. Kuten edellä on mainittu, nämä alueet olivat ankeita paikkoja elää. Vapaa-ajan vieton mahdollisuudet olivat olemattomat, ei ollut muuta kuin vetelehtiä kaduilla tai pubeissa. Alkoholin myyntipisteitä alueella oli runsaasti, joista osa oli luvattomia. Myöskään lapsille ja nuorille ei ollut edes kouluja. Juopottelun lisäksi aikaa käytettiin eri kortteleiden välisiin yhteenottoihin. Kaupungin päättäjiä eikä alueen työnantajia työväestön ankeat ole juurikaan kiinnostaneet.  Vain jotkut pappismiehet kiinnittivät huomiota olosuhteisiin. Jabez Ashworth oli yksi heistä. Hän alkoi puuhaamaan seurakuntaa ja kirkkoa Gortonin- alueelle. Hän ja useat hänen työnsä jatkajat onnistuivat yhdessä paikallisten Union Iron Work- yhdistyksen kanssa kirkon rakentamaan. 1865 vihittiin Clowes Streetillä St. Mark`s Churts. Kirkko valmistui kokonaan keräysvaroin ja mm. tontti oli saatu lahjoituksena eversti Clowesilta. Tämä kirkko ja seurakunta oli pitkään MCFC:n tukikohta. Kyseistä kirkkorakennusta ei enää ole olemassa

Arthur Connell oli irlantilainen pastori, joka valittiin nuoren seurakunnan ja uuden kirkon kirkkoherraksi. Hän oli myös yksi niistä, jotka halusivat kehittää Gortonin aluetta. Hän ja hänen perheensä kehitti seurakunnan toimintaa korostaen raittiustyötä ja ennen kaikkea koulutuksen tärkeyttä. Connellin perhe perusti alueen ensimmäisen koulun kirkon yhteyteen.  Monia muitakin merkittäviä henkilöitä panosti alueen kehittämiseen kuten Richard Adams, Sam Kirkman, Charles Fredirik Beyer ja James Moore. He kaikki tekivät töitä alueen eteen tahoillaan, vaatien työnantajia panostamaan alueen sosiaalisiin ongelmiin, vaatimalta kaupungilta rahaa katujen ja muun infran parantamiseen. He toimivat myös aktiivisesti alueen ainoassa krikettiseurassa – perustettu 1848- sekä vapaamuurareissa.

Varsinkin Connellin perhe toimi aktiivisesti alueen asukkaiden parissa. He ylläpitivät yleisiä keittiöitä, joista jaettiin ilmasta ruokaa. Connellit myös perustivat yhdistyksiä joihin he houkuttelivat alueen väestöä. He pyrkivät myös hillitsemään ”Scuttler”- kulttuuria, joka oli sovittuja joukkotappeluita alueen nuorisojengien välillä.  Connellien työ kantoi hedelmää, ihmisiä liittyi yhdistyksiin. Ne kehittivät järkevää toimintaa alueen ihmisille mm. urheilua.  Ei ole täysin selvää mikä johti jalkapalloseuran perustamiseen tai kuka oli seuran perustaja. Connellit ja monet muut tekivät työtä samaan suuntaan, ja kriketti ja muu urheilu alkoi syrjäyttää Scuttler:n. Krikettiä kuitenkin pelattiin vain kesällä lyhyen aikaa, loppu vuoden alueen nuoret olivat ilman järkevää tekemistä.

FA oli perustettu 1863 ja siihen liittyi joukko seuroja myös Manchesterin alueelta (mm. Manchester FC, Norton Heat). Nämä seurat pelasivat keskenään ja lähialueiden seuroja vastaan.

1878 lienee pelatun ensimmäinen virallinen ottelu, jossa ST. Marks/Gortonin olisi pelannut Queen`s Park joukkuetta vastaan. Tästä pelistä ei löydy varmaa dokumenttia.  Muitakin pelejä on pelattu Manchesteriläisten ja mm. Sheffieldin joukkueiden kesken.  Kiinnostus peliä kohtaan kasvoi muuallakin kuin yliopistoissa.  Tiettävästi vuonna 1879 St.Maks/Gorton seura siirtyi kriketin lisäksi myös jalkapalloon. Joukkueen kapteenina toimi William Sumner. 

Tarkkoja tietoja ei ole kuka varsinaisesti ehdotti seuran perustamista. Hajanaiset tiedot ovat aikojen saatossa kadonneet ja arkistoituja tietoja löytyy vasta vuodesta 1883 kun Gorton Raporter lehteä alettiin julkaista.

Ensimmäisen pelin paikkaa on arvuuteltu pitkään, mutta säilyneet raportit ja 1880- luvun kartat todistavat, että sopiva pelipaikka on ollut Union Ironworks teräskompleksin alueella. Tietenkään mitään varsinaista kenttää saatikka katsoa ei ollut, mutta ensimmäinen ns. virallinen peli pelattiin 13.11. 1880 Macclesfieldin baptistiseurakunnan joukkuetta vastaan. Peli oli lähinnä ystävyysottelu, mutta sen merkitys oli suuri. Ottelu nosti jalkapallon arvostusta krikettiin ja rugbyyn nähden ja se myös lisäsi alueen yhteisöllisyyttä. Valitettavasti peli päättyi 1-2 tappioon. 

1880-1881 voidaan pitää seuramme ensimmäisenä kautena. Kaksi viikkoa ensimmäisen pelin jälkeen seura pelasi toisen ottelunsa Arcandians nimistä seuraa vastaan, ottelu päättyi tasapeliin.  William Sumnerin johdolla seura alkoi harjoitella säännöllisesti. Tältä kaudelta tiedetään joukkueen palanneen ainakin yhdeksän peliä, joista viimeinen päättyi meidän ensimmäiseen voittoon. Vastustaja oli Stalybridge Clarense ja lopputulos 3-1. Yhdeksästä tiedossa olevasta pelistä tulos oli laiha viisi tappiota, kolme tasapeliä ja yksi voitto. Maaliero oli surkea 5-23.

1881-1882: Ennen kauden alkua seurassa käytiin vakavia keskusteluja jatkosta. Oltiinhan edelleen krikettiseura ja jalkapallo vain toissijainen peli. Seuran johtohahmot kuten William Beastow, James Moore, Arthur Connell sekä pelaajat totesivat, että heikosta edellis kaudesta huolimatta jalkapallo oli mennyt eteenpäin. Pelin taso oli noussut ja pelaajien määrä oli kasvanut mukavasti 18 pelaajaan. Myös kiinnostus seuraa kohti kasvoi Gortonin alueen asukkaiden kesken.  Oli siis aika etsiä seuralle oikea pelikenttä. Pelialustaksi valittiin Kirkmanshulmen krikettikenttä Redgate Lanella Belle Vuen kaupunginosassa. Alue on nykyään aivan eri näköinen.  Tuon ajan krikettikentillä ei ollut suuria katsomoita, mutta nurmi oli hyvä ja pelaajille oli kohtuulliset pukuhuoneet. Tällä kaudella seuran tiedetään pelanneen 12 kotipeliä ja joukon vieraspelejä. Vieraspeleihin kuului mm. ensimmäinen paikallispeli Newton Heathia (seura josta 1902 tuli Manu) vastaa. Ottelu valitettavasti hävittiin 3–0, näistä ilmeisesti yksi oma. Ottelua seurasi n. 3000 katsojaa. Tässä vaiheessa seuran nimi oli vielä hakusessa, West Gorton(St.Marks) esiintyi joissain lehtien raporteissa.  Seuran toiminta oli vielä hyvin ailahtelevaa, välillä tuli suuriakin voittoja kuten Haughton Dalen-joukkuetta vastaan 8–1 voitta ja toisaalta 6- tappio Hurts nimistä joukkuetta vastaan. Kotipeli Newton Heathia vastaan sentään voitettiin 2–1.  Seuralla oli välillä vaikeata saada joukkueellista pelaajia kentälle sekä seura oli edelleen krikettiseura ja se panosti enemmän krikettiin kuin jalkapalloon. Seuraan kuittenikin uskottiin, yleisömäärä kasvoi joskus yli 5000 katsojan ja kannattajat antoivat seuralle taloudellista tukea. Kausi päättyi 15. huhtikuuta 1882 kun krikettikausi alkoi.

1882-1883  Gortonin alue laajeni nopeasti. Uusia teitä ja asuntokortteleita rakennettiin vauhdilla, uudet tehtaat tarjosivat työtä kasvavalle väestölle. Ainoa mikä ei laajentunut oli alueet virkistystoiminnalle.  Jalkapallon pelaaminen ja harjoitukset olivat kriketin pelaajien mielestä tuhonnut Kirkmanshulmen nurmen ja niinpä jalkapallo sai siirtyä muualle.

Uusi kotikenttä löytyi Queen´s Streetiltä ( nykyinen Gorton Park) melko läheltä edellistä kenttää. Paikka on nykyään puisto eikä siellä siis ole mitään seuran historiaan liittyvää. Joidenkin tietojen mukaan alueella olisi pelannut toinen West Gorton nimeä kantava seura, johonka ST.Marks olisi liittynyt. Tästä ei kuitenkaan ole olemassa todisteita. Seuran pelipaitojen tiedetään ollen puna mustat.  Kauden aikana seuran tiedetään varmuudella pelanneen neljä kotipeliä Queenn`s Streetillä.

Koko kauden seura kärsi pelaajien puutteesta, täyttä kokoonpanoa ei saatu kasaan kuin osaan pelleistä. On jopa väitetty, että osa pelaajista pelasi myös naapuriseurassa Belle Vue Rangersissa.

Mm. nimi W Chew mainittiin molempien seurojen raporteissa. Tosin kyse oli veljeksistä joista toinen Walter pelasi St.Marksissa ja toinen William pelasi Belle Vuen joukkueessa. Walterin tiedetään olleen St. Marksin kapteenina. 

1883-1884 Kauden aluksi tapahtui kahden joukkueen fuusio. Fuusion ajankohdasta on ristiriitaisa tietoja. Jotkut lähteet väittävät sen tapahtuneen jo edellisen kauden aikana, mutta vuonna 2008 Paul Tooneyn julkaisema tutkimus osoittaa, että fuusio olisi toteutunut juuri syksyllä 1883.  Yhdistymisen arkkitehteinä Tooney pitää molemmissa seuroissa pelanneita Walter Chewtä ja Edward Kitchen.  Seuran nimeksi tuli West Gorton. On olemassa epäilyjä, että St.Marks sulautui isompaan seuraan. Seura pelasi puna mustissa paidoissa, samoissa väreissä, joita on käytetty myös myöhemmin.  6.10. 1883 West Gorton pelasi ensimmäisen pelinsä Hurdsfieldin vastaan ja voitti sen 4–3.  Tämä oli ensimmäinen kausi, kun seura ei ollut osa krikettiseuraa eikä St. Marksin seurakuntaa vaan itsenäinen organisaatio. Vaikka tiedot seuran toiminnasta ja olemassaolosta olivat ristiriitaisia, on tiedossa, että seura pelasi kaudella 16 ottelua. Näistä peleistä seitsemän oli kotipelejä ja niistä viimeinen Gorton Villaa vastaan päättyi 7–0 kotivoittoon.
Kausi oli edelleen sekava pelejä keskeytettiin kenttien huonon kunnon takia tai joukkueilla oli riita pelin tapahtumista. Kautta varjosti myös entisen ja nykyisen organisaation erimielisyydet. Seura oli jossain määrin irtautunut alkuperäisestä yhteisöstään ja tarkoituksestaan.  Seuran kannatuskaan ei ollut kovin suurta, joissain otteluissa oli paikalla vain 600 katsojaa.
West Gorton pyrki parantamaan suosiotaan ja virallistamaan asemansa. 1884 Manchesterin johtavat seurat(Manchester F.C., Levenshulme, Hurst, Hurst Clarence, Greenheys, Dalton Hall ja Hurst Park Road) perustivat Manchester & District Football Associationin. West Gortonia eikä Newton Heathia ei aluksi otettu mukaan. Seurat kelpasivat mukaan kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen, kun Manchester FA haki lopullisen muotonsa. Mainittakoon kaudelta pieni yksityiskohta seuran myöhempään historiaan, 16. helmikuuta 1884 West Gorton voitti vieraissa Greenheysin- joukkueen 5-1Dog Kennel Lanella, tiellä, jolle myöhemmin  annettiin nimeksi Maine Road.1884- 1885 Ennen kuin seuraava ko. kausi pääsi kunnolla käyntiin seura jakaantui kahtia. Osa pelaajista mm. Edward Kitchen  ja taustavaikuttajista perusti uuden seuran, joka otti nimeksi Gorton Association. Seuran kotikenttä oli lähellä nykyistä Belle Vuen asemaa,  kenttä oli lähinnä joutomaata.  Toinen puoli joukkuetta jatkoi toimintaansa Queens Roadilla ja valitsi nimekseen West Gorton Athleticksi.
Gorton  Association siirtyi siis uudelle kentälle Pink Bank Lanelle (katu on edelleen olemassa samalla nimellä). Vetovastuun seurasta otti henkilö nimeltä Lawrence Furniss.  Furniss oli aktiivinen alueellinen vaikuttaja ja hän mm. neuvotteli uuden kentän vuokrasopimuksen, hinta oli kuusi puntaa vuodessa ja hän hoiti seuran muitakin asioita. Edward Kitchen hoiti joukkueen urheilu puolen mm. sopi kaikki ottelut.
Tällä kaudella seura otti ensimmäiset askeleet kohti organisoitua seuratoimintaa, se haki jäsenyyttä juuri perustettua Manchester & District Football Associationiin.  Seura keskittyi entistä enemmän jalkapalloon ja otti tavoitteeksi nousta Manchesterin jalkapallo eliittiin. Aiemmin seura oli enemmän keskittynyt alueensa yhteisöllisyyden kehittämiseen. Seura ei kuitenkaan unohtanut juuriaan ja se tuotti myös tulosta. Richard Peacock ja Charles Beyer olivat menestyvän insinööritoimisto Beyer- Peacock perustajia ja heistä tuli seuran ensimmäiset sponsorit.  Miehet puursivat aktiivisesti alueensa hyväksi. He rahoittivat St.Markuksen seurakuntaa ja sen koulua sekä johtivat Union Iron Works yhdistystä. He vaikuttivat myös politiikassa, Charles Beyer jopa valittiin Gortonin vaalipiirin kansanedustajaksi. He ja monet muut ymmärsivät, että menestyvän jalkapalloseuran ja alueen kehittämisen voi yhdistää. Yhteys seurakuntaan ja muihinkin alueella vaikuttaviin yhteisöihin säilyi edelleen vahvana.
Tältä kaudelta on ensimmäinen valokuva seuran pelaajista. Siinä heillä on päällä musta paita, jossa on isohko valkoinen risti, n. Maltan risti. Pelipaidasta ja em. rististä on useita teorioita. Sen on väitetty korostavan seuran uskonnollisia juuria tai toisen teorian mukaan paita olisi viitannut vapaamuurareihin. Useat henkilöt seuran taustalle toimivat muurareiden Ashbury Lodgessa.
Saman tyyliset paidat olivat tuohon aikaan yleisiä muillakin seuroilla. Paitaa käytettiin ensimmäistä kertaa 15.11. 1884 kun seura voitti kotonaan Gorton Villan 3-0.
Seuralla oli edelleen ongelmia pelaajien kanssa. Osa joukkueesta oli osallistunut jengitappeluihin ja mellakoihin, eivätkä voineet edustaa seuraa.

Kausi 1884-85. Seura pelasi 16 ottelua mm. ottelu Manchester&Districk Challenge Cupin  (myöhemmin Manchester Senior Cup). Pelissä vastustaja oli Dalton Hall yliopistojoukkue, peli päättyi valitettavasti 1-0 tappioon.
Kausi vei monessa suhteessa seuraa eteenpäin, sen asema alueen ykkös seurana oli vakiintunut. Taloudellisesti kausi oli huono, seura teki neljän punnan tappion, jonka Richard Peacock maksoi onneksi pois.

Kausi 1885- 1886. Edessä oli uusi kausi ja tietysti uusi kotikenttä. Todennäköisesti seuramme häädettiin Pink Bank Lanelta, koska seuran tiedetään saaneen kahden punnan korvauksen kentän menetyksestä. Uusi kenttä nousi läheltä Bull`s Head hotellin hallitsemalta tyhjältä tontilta Reddish Lane- kaduń varrelta.  Kyseinen katu on edelleen paikoillaan, mutta hotellia ei enää ole. Manchesterin keskustassa löytyy saman niminen paikka, vaan se ei liity seuramme historiaan.

Chew ja Kitchen jatkoivat seuran johdossa, Lawrence Furniss oli joukkueen kapteeni. Otteluraportteja ei tältäkään kaudelta monia löydy. Eri lehtien raporteista voi päätellä, että joukkue pelasi 13–15 ottelua.  Näihin aikoihin lehtien toimittajat eivät useinkaan käyneet seuraamassa pelejä, vaan jutut laadittiin seurojen lähettämien raporttien pohjalta. Nimittäin jos raportit muistettiin lähettää ajoissa. Seuran kehittyi hitaasti mutta varmasti. Suurilukuisetkaan tappiot eivät olleet harvinaisia. Tiedossa on 0-5 ja 0-7 kotitappiot.  Seuran tavoitteena oli päästä pelaamaan FaCuppiin, tähän maailman vanhimpaan jalkapalloturnaukseen.
Manchesterin Cupissa pelit jatkuivat. Tai peli, sillä seura putosi ensimmäisellä kierroksella. Tämä ei masentanut Walter Chew, päinvastoin hän antoi lehdille lausuntoja ”Tuleva kausi on meidän läpimurtokausi.”

Kausi 1886-1887. Kauden alkaessa seuran kiistaton tavoite oli parannella asemiaan ja osaamistaan. Seuran sihteeri ja pelaaja Walter Chew antoi haastattelun The Umpire- lehdessä haastattelun, jossa ilmoitti seuran tavoitteena olevan nousu kansalliselle tasolle. Matka tähän tavoitteeseen oli vielä pitkä. Into viedä seuraa eteenpäin oli Chew, Kitchen tai Furnissin kaltaisilla pelaajilla todella kova ja seura keskittyikin huolella tulevaan Manchester Cupiin. Seura selvisi toiselle kierrokselle – tosin vastustaja ja tulos eivät ole tiedossa. Seuraavaksi kohtasimme nyt kilpailijaksi muuttuneen West Gortonin. 5-1 tämä oli seuralle todella merkittävä voitto. Ottelua seurasi Bull`s Headin kentällä yli 1000 katsojaa. Seuraavaksi vastaan tuli Newton Heath ja siihen taival katkesi, rökäletappioon 11–1.
Suurista odotuksista huolimatta kausi ei päättynyt edes kohtuulliseen tulokseen.  Myöskään huonokuntainen kenttä ei vastannut seuran tarpeita. Monien mielestä kenttä oli liian kaukana seuran alkuperäisietä alueesta ja pisteenä iin päälle kentän omistaja esitti vuokran korotusta. Niinpä seura halusi takaisin West Gortoniin.

Kausi 1887-1888. Alkavalla kauden aluksi seura koki monia muutoksia. Ensin oli edessä tietysti lähes joka vuotinen uuden kentän etsintä.  Seuran pelaaja Kenneth McKenzie löysi ratkaisun läheltä kotiaan. McKenzie asui Benett`s streetin varrella ja sen siellä oli tyhjää joutomaata. Tätä hän ehdotti uudeksi kentäksi. Alueella oli huono maine, siellä järjestettiin Scuttering -tapahtumia (järjestettyjä tappeluita). Lisäksi alue oli alavaa ja epätasaista ja sen keskellä oli haiseva lampi.
Paikka todettiin kuitenkin sijainniltaan hyväksi ja kevään ja kesän aikana kenttä kunnostettiin pelikelpoiseksi ja se mm. aidattiin. Elokuussa 1887 voitiin viettää kentän Hyde Roadin avajaisia.Aivan kentän lähellä sijaitsi Hyde Road- hotelli josta muodostui seuran päämaja pitkäksi aikaa. Hotellissa pidettiin seuran kokoukset -mm. kokous, jossa päätettiin seuran nimen muutoksesta. Hotelli toimi pelaajien pukuhuoneena ja siellä juhlittiin tai surtiin pelien päättymisen jälkeen.

Toinen suuri muutos oli seuran nimi. Uudella nimellä seura halusi itselleen uuden alun, nimeä Gorton pidettiin alueellisesti ja toiminnallisesti rajoittavana.  Uudeksi nimeksi valikoitui Ardwick Association Football Club. Sanalla Association erotti seuran jo olemassa olevasta rugby-seurasta Ardwick Football Club. Uudistunut seura tarvitsi myös uudet peliasut. Mustat paidat saivat väistyä ja tilalle tuli valkosinit (Royal Blue & White)pystyraidat.
Suurin muutos oli seuran statuksen muuttuminen ammattilaiseksi. Seura onnistui hankkimaan joukkueeseen ensimmäisen ammattilaisen  Jack Hodgettsin jolle maksettiin viisi shillinkiä viikossa. Tämä huikea palkka herätti kateutta seuran vanhojen amatööripelaajissa. Tilanne ratkaistiin kulukorvauksilla, joita he saivat hakea seuralta enintään viisi shillinkiä viikossa.
Lisäksi seura kaappasi rahakkaan sponsorin. Chester- panimon pääosakas Stephen Chester- Thompson kutsuttiin seuran kunniapuheenjohtajaksi. ArdwickA.F.C. ja panimo tekevät hedelmällistä yhteistyötä vuosikymmeniä.  Panimosta seura sai myös uuden lempinimen Brewerymen.
Urheilullisesti kausi oli yhtä epävakaa kuin edellisetkin. Avausottelu piti pelata Salford A.F.C. vastaan, mutta jostain syystä vastustaja ei koskaan ilmaantunut pelipaikalle. Seuraava peli, tällä kertaa Hooley Hill Dentonia vastaan saatin pelattua ja peli päättyi 4–2 kotivoittoon. Kentän kunto tuotti ongelmia ja pelejä jouduttiin uusimaan vastustajan tehtyä valituksen kentän kunnosta.
Kauden tärkein kilpailu oli Manchester Cup jossa seura pelasi ensimmäisellä kierroksella kotona tasapelin ja hävisivät uusinnan vieraissa, vastustaja oli Lower Hurts.  Fanipohja laajeni, josta seurasi sekä hyvää että pahaa. Jossain kotipelissä he kivittivät vastapuolen pelaajia, mutta joissan vieraspeleissä joukkuetta seurasi satapäinen faniporukka, joka kannusti joukkuetta sen ensimmäisellä kannatuslaululla ”Go Ardwick”

Kausi 1888- 1889. Ardwick A.F.C. jatkoi kehitystyötään, kotikentälle rakennettiin uusi katsomo, johon mahtui noin 1000 katsojaa. Katsomoon asennettiin ensimmäinen kääntöportti ja tämä tehosti pääsylippujen myyntiä ja tietysti kasvatti seuran kassavirtaa. Ardwickin tiedetään keränneen kaudella 213 puntaa lipputuloja. Tämä kausi oli seuran ensimmäinen, jonka tulot ylittivät menot. Seura sai myös lisää varakkaita tukijoita, kuten John Allison.
Kauden urheilullisista saavutuksista on hyvin vähän tietoa. Kuitenkin tietoa löytyy 26.2.1889 pelatusta hyväntekeväisyysottelusta Newton Heath:ia vastaan. Se pelattiin puolueettomalla kentällä ja sen tarkoituksena oli kerätä varoja Hyde Collieryn katastrofin uhreille. Taloudellisesti tapahtuma onnistui hyvin, paikalla oli 12 000 katsojaa ja rahaa kertyi 140 puntaa. Valitettavasti Norton voitti 3–2. Niukka tappio osoitti, että Ardwick:n taso oli noussut ja kilpailijoiden etumatka kaventunut.

Kausi 1889–1890. Kehitystyö jatkui uusien sponsoreiden mahdollistamana. Hyde Roadin kotikenttää kohennettiin. Aidatusta kentästä kehittyi asteittain stadion.  Katsomoita laajennettiin ja niiden kapasiteetti tuplaantui, tosin suurin osa katsojista seisoskeli edelleen kentän laidalla usein ankeissa olosuhteissa. Myös pelialustaa parannettiin, entistä savipeltoa muokattiin ja siihen istutettiin nurmikkoa. Pelialusta alkoi hiljalleen saavuttaa kilpailijoiden kenttien tason.
Seura panosti entistä enemmän uusiin parempiin pelaajiin. Heitä alettiin houkutella Manchesterin ulkopuolisista seuroista, Skotlannista ja Englannista, kuten Bolton Wanderesista Wally Ruston tai Englannin maajoukkuepelaaja Davie Weir Trotters nimisestä seurasta.’  Valitettavasti pelaajien haaliminen herätti myös kiistoja, varsinkin omat juniorit olivat tyytymättömiä tähän kehitykseen.
Uudet pelaajat tietysti nostivat seuran tasoa ja kiinnostusta.  Ardwick voitti kaudella useammin kuin ennen. Mm. alueen yksi suurista Hurst kaatui 7–0. Seuran pirteät peliesitykset ylittivät uutiskynnyksen aikaisenmaa useimmin. Esimerkiksi Manchester Evening News ennusti, että Hyde Roadin joukkue nousee pikaisesti alueen suurseurojen Newton Heathin ja West Manchesterin rinnalle.
Kaikesta myönteisestä kehityksestä huolimatta lähes kaikki pelit olivat ns. ystävyysotteluita. Seurassa tiedostettiin, että näin ei voinut jatkua loputtomiin vaan eteenpäin on päästävä. Keväällä 1890 seuran onnistui järjestämään ottelu Evertonia vastaan.  Everton kuului Football Associationin perustaajajäseniin ja pelasi Englannin liigassa.  Valitettavasti Ardwick hävisi kolmella maalilla, mutta tasokas vastustaja herätti laajasti kiinnostusta ja oli todella pitkä askel eteenpäin.

Kausi 1890-1891. Kesällä Ardwickin ja Chesterters panimon yhteistyö tiivistyi entisestään. Panimo sijoitti rahaa stadionin kehittämiseen. Pelialustaa ja katsomoita parannettiin, uusia istumapaikkoja lisättiin ja seisomakatsomoita laajennettiin. Stadionille rakennettiin uusi portti, josta oli suora yhteys Hyde Road hotelliin. Aivan pyyteetöntä Chesters- panimon tuki ei ollut, panimo hyödynsi myynnissään mahdollisuudet mitä tuhannet samaan paikkaa kokoontuneet janoiset miehet tarjosivat.
Ardwick jatkoi myös aktiivista pelaajien hankintaa. Hyviä pelaajia saatiin hankituksi mm. liigaseura Burnleystä. Tästäpä sukeutui riita FA:n kanssa. Pari kautta aiemmin käynnistyneen liigan seurat halusivat pitää kiinni pelaajistaan, ja liiga rajoitti liigan ulkopuolisten seurojen mahdollisuutta ”metsästää” pelaajia.  Liiga seurat eivät enää suostuneet ystävyysotteluihin ulkopuolisten seurojen kanssa. Tilanne ratkesi Ardwickin osalta, kun seura palautti hankkimansa pelaajat takaisin entisiin seuroihin.
Tällä kaudella Ardwick osallistui ensimmäisen kerran FACup:iin. Ensimmäinen ottelu pelattiin Liverpool Stanleytä vastaan ja peli voitettiin peräti 12–0.  Seuraavalla kierroksella vastaan olisi asettunut Bolton Halliwell, mutta Ardwick ei koskaan lähtenyt tähän vieraspeliin. Syyt pois jääntiin eivät ole tiedossa. Huhtikuussa 1981 seura voitti ensimmäisen merkittävän pokaalin, Manchester Cup:n. Seuramme voitti finaalissa Newton Heathin 1-0.
Tämä voitto antoi Ardwickille lisää itseluottamusta ja se päätti hakea mukaa Englannin liigaan. Seuraavalle kaudelle Liiga oli päättänyt laajeta alkuperäisestä 12 joukkueesta 14 joukkueeseen. Liigassa pelaavat joukkueet äänestivät uusista joukkueista ja valituksi tulivat Darwen ja Stoke. Me jäimme kolmannelle sijalle.
Myös näkyvyys mediassa lisääntyi, mm. valtakunnallinen urheilulehti julkaisi ylistävän artikkelin seurasta, jonka mukaan seura oli pelannut edellisen kahden vuoden aikana 50 ottelua voittaen niistä 29. Maalieroksi lehti väitti 152–97.
Kaudelta on olemassa harvinainen yhteiskuva joukkueesta, jossa pelaajat poseeraa valkosinisissä neljännesruutu paidoissa. Kuva oli pitkään kateissa ja löytyi 2009.

Kausi 1891- 1892. Kun yritys päästä Liigaan epäonnistui, Ardwick valitsi toisen liigan, Football Allianssin.
Se oli perustettu 1889 kilpailijaksi Englannin Liigalle ja sitä pelattiin vain kolme kautta.
Vaikka Allianssi oli lähinnä B-luokan liiga, oli tämä seuramme ensimmäinen kausi organisoidussa kilpailussa.

 Ardwick vähensi ystävyysotteluiden määrää ja pelasi tosissaan menestyksestä Alliansissa ja FaCupissa sekä Manchester Cupissa. 
Tälläkin kaudella satsattiin edelleen stadionin parantamiseen, istumapaikkojen määrä nousi 3000 paikkaan. Samoin uusia pelaajia rekryttiin, kuten Archie Ferguson, Hugh Morris tai Bob Milarvie.
Alliansissa pelasi 12 joukkuetta kaksin kertaisen sarjan. Yksi seuroista oli Newton Heath ja koska nyt pelattiin pisteistä ja sijoituksesta sarjataulukosta nousi paikallispelien merkitys. Tämä oli ensimmäinen kausi, kun voidaan puhua derbyistä siinä mielessä kuin se nykyään ymmärretään. Tämä näkyi katsojamäärissä, Hyde Roadin kotipeliä seurasi yli 10 000 maksanutta katsojaa.
Ardwick sijoittui sarjataulukossa sijalle seitsemän.
Kauden FaCup meni surkeasti, Ardwick hävisi vieraspelin Heathia vastaan 1-5 jo ensimmäisellä 
karsintakierroksella.
Manchester Cup:ssa peli kulki hyvin, pääsimme finaaliin. Se pelattiin Bolton Wanderesia vastaan puolueettomalla kentällä. Peli oli saada nolon lopun, kun molemmat joukkueet juoksivat kentällä täysin valkoisissa peliasuissa. Tilanne ratkesi, kun Ardwickille hommattiin jostain – ties mistä- toisen pelipaidat. Tällä kertaa väriltään punamustat.
Seura pelasi edelleen ystävyysotteluita, mutta nyt vastustajat olivat Englannin Liigasta, kuten Stoke tai Everton.
Kauden päättyessä oli selvää, että Manchesterin jalkapalloilua hallitsi kaksi ammattilaisseuraa Ardwick ja 
Newton Heath.

Kausi 1892 -1893. Football Allianssin taru siis päättyi kolmannen kauden jälkeen ja seuramme oli taas ilman liigaa. Tästä huolimatta seura hankki uusia pelaajia. Osa pelaaja kaupoista johti riitoihin Englannin Liigan kanssa, koska liiga oli asettanut lukuisia rajoituksia pelaajien siirtoihin, varsinkin liigan ulkopuolisiin seuroihin.  Ardwick eikä osa muistakaan seuroista välittäneet näistä rajoituksista. Tilanne näytti aluksi pahalta, mutta liiga päättikin laajentua. Ensimmäistä divisioonaa laajennettiin 16 joukkueeseen sekä perustettiin toinen divisioona, 12 joukkuetta. Ardwickin mahdollisuuksia päästä liigaan pidettiin hyvinä, olihan seura vuosi aikaisemmin ollut hilkulla saavuttaa sarjapaikka. Yllätyttävästi seura pyrkikin toiseen divisioonaan ja pääsi sinne. Heath pyrki ykköseen ja onnistui siinä. On epäilty, että seurat olivat sopineet hakemisesta eri divisiooniin, koska näin seurojen mahdollisuudet päästä liigaa oli paremmat. Liverpoolin seurat Liverpool F.C. ja Liverpool Caledonians hakivat ykköseen ja jäivät molemmat rannalle. On myös epäilty, että Ardwick arvio mahdollisuutensa realistisesti eli kakkoseen seuran rahkeet riittäisivät. Kakkosessa oli paremmat mahdollisuudet kehittää seuraa ja Ardwick hyötyi valinnastaan.
Ensimmäinen ottelu uudessa liigassa oli Bootle –seuraa vastaan kotistadionilla, sen Ardwick  voitti reilusti 7-0. Seuramme tiedetään pelanneen valkoisessa pelipaidassa ja tummansinisissä shortseissa.  Kausi alkoi muutenkin hyvin, seura voitti useimmat ottelunsa syksyllä 1892 ja johti divisioonaa vuoden vaihtuessa. Kauden toinen puoli menikin huonommin, seura voitti vain jokusen ottelun ja oli kauden päättyessä viides. Haaveet 1. divisioonasta sai haudata ja odotella parempia aikoja.
FA-Cup ei sekään sujut hyvin. Ensimmäisellä karsintakierroksella Ardwick pelasi vieraspelissä 1-1 tasapelin Fleetwood Rangersia vastaan ja uusinta päättyi kotona 0-2 tappioon.
Manchester Cup päättyi yhtä huonosti, vieraspelissä Bury:ä vastaan tuli tappio 3-0.
Kauden aikana Ardwick teki myös historiaa, seura palkkasi ensimmäisen pelaajansa Brittein saarten ulkopuolelta. Hän oli kanadalainen Walter Bowman. Hän pelasi Ardwickissa aina vuoteen 1900, jolloin hän muutti takaisin Atlannin taakse.  Myös Hyde Road:n taso pelikenttänä noteerattiin korkealle, stadionilla pelattiin toisen divisioonan ensimmäinen nousukarsinta. Tätä peliä meidän pelaajat tosin seurasivat katsomossa.

Kausi 1893-1894. Elokuussa kauden alussa odotuksen olivat suuret. Luotettiin siihen, että vuosia jatkunut 
kehitystyö toisi tuloksia ja seura nousisi yhdestä suurista.  The Umpire- lehti kirjoitti mm. ” …seuran näkymät ovat valoisimmat vuosiin”. Seuran hallinto vahvistui, johtokuntaan valittiin Joshua Parlby
niminen liikemies. Vankan businesosaamisen lisäksi Parlbyllä oli vankkaa osaamista jalkapallosta. Hänen oli takanaan ura pelaajana useammassa seurassa mm. Stokessa. Ja mitä parasta Parlby oli hankkinut osuuden Chester-panimon osakkeista. Vaikka kauden alku näytti hyvältä, toisin kävi.  Ardwick saavutti joitain loistavia voittoja kuten 6- 1 Midlesborosta tai 8-1 voitto Port Valesta. Muuten olikin lähinnä alamäkeä. Kauden 28 pelistä 18 päätyi tappioon ja lisäksi pari tasapeliä oikeutti vasta 13. tilaan sarjataulukosta. Liigan 2. divisioonaan oli otettu uusia seuroja, Newcastle, Liverpool ja Royal Arsenal ja kaikki näistä voitti meidät kahdesti kauden aikana. Lisäksi putosimme FaCupista heti ensimmäisellä kierroksella
Pääsyinä heikkoon kauteen oli seuran taloudelliset vaikeudet ja sisäiset riidat.  Seura oli satsannut suuria summia sekä pelaajiin että stadionin kehittämiseen.  Lisäksi Hyde Road-hotellin ja Chester-panimon oluen myynti ei ollut riittävää. Kauden aikana seuran lähes kaikki pelaajat vaihtuivat ja ainakin yhteen  vieraspeliin Crew Alexandria vastaan lähti vain 10 pelaajaa. Peli päättyi 1–1.
Stadionin tontti oli Lincolnshire Railway Company:n omaisuutta ja yhtiö vaati Ardwickiä maksamaan vuokrarästejään. Tässä vaiheessa apuun riensi panimo, joka otti stadionin vuokrasopimuksen itselleen ja vastasi loppukauden stadionin ylläpidosta. Chesterissä uskottiin Ardwickin mahdollisuuksiin ja fanien oluen janoon.  Ennen kauden päätöstä panimo luovutti stadionin tontin seuralle.
Joshua Parlby uskoi sekä seuran että Manchesterin tulevaisuuteen. Hän halusi kehittää seuraa koko kaupungin omaksi seuraksi. Manchester kasvoi huimaa vauhtia ja sitä kutsuttiin maailman ensimmäinen teollisuuskaupungiksi.  Uudenvuodenpäivänä 1894 avattiin Manchester Ship
 Canal. Kanava, joka yhdisti kaupungin Liverpoolin kautta merelle. Manchesterissä valmistetut teollisuustuotteet lastattiin uudessa sisämaan satamassa suoraan laivoihin kuljetettavaksi ympäri maailmaa.  Siispä kauppa kukoisti ja kaupunki vaurastui. Tätä Parlby käytti hyväkseen. Parlby oli valittu jalkapalloliigan johtokuntaan toisena 2. divisioonan edustajana. Tämä nosti huomattavasti Ardwickin arvostusta. Kanavan avasi itse kuningatar Victoria. Parlby onnistui houkuttelemaan liigan kokouksen samaan aikaan Manchesteriin. Kuningatar, kaavana ja jalkapallo takasivat seuralle ja Parlbylle lähes rajattoman medianäkyvyyden.  Kiinnostus seuraa kohti kasvoi nopeasti ja keväällä suoritettu osakeanti myytiin vauhdilla loppuun. Näin seura sai mukavasti rahaa.
Kehitys ei sopinut kaikille seuran vanhoille vaikuttajille. Monet jopa uskoivat, että seuran tarina ohi. Mutta Parlby vaati seuraa menemään eteenpäin, hän mm. vaati seuran nimen vaihtamista.
Parlbyn kannalla olevat osakkaat ja kausikortin omistajat (he tosiaan saivat osallistua seuran päätöksentekoon vielä 1890- luvulla) esittivät seuran uudeksi nimeksi Manchester City Football Club.  Tällä nimellä Englannin Liigan hallinto hyväksyi seuran hakemuksen jatkaa 2. divisioonassa.
Tähän aikaan 2. divisioona neljä parasta saivat jatkaa liigassa automaattisesti, huonommat joutuivat hakemaan paikkaansa uudelleen ja kilpailemaan uusien hakijoiden kanssa.
14. huhtikuuta Ardwick pelasi viimeisimmän liigaottelunsa Walsall Town:a vastaan, vieraspeli päättyi 5–2 tappioon. 16. huhtikuuta 1894 Manchester City Football Club Ltd:stä tuli rekisteröity yritys.

Kausi 1894-1895. Ensimmäinen kausi Manchester City nimellä oli seuran organisaation ja joukkueen rakennustyötä. JoshuaParlby jatkoi seura mahtihahmona, vaikka osa Ardwickin vanhoista vaikuttajista piti hänen suunnitelmiaan suuruuden hulluina. Parlby halusi katsoa pitkälle eteenpäin. Hän puhui ja puhui koko kaupungin loistavasta tulevaisuudesta, kanavasta, jonka itse kuningatar avasi, kasvavasta teollisuudesta sekä kaupungin ylpeydestä Manchester Citystä.  Kun kaupunkiin asennettiin ensimmäiset katuvalot London Roadin asemalta (nykyään Piccadilly Station) kanavalle, hän yhdisti senkin Manchester Cityyn.  Ilmeisen vakuuttavan puheen hän piti Englannin Liigan edustajiston kokouksessa, joka oli kokoontunut Manchesteriin, kokous pidettiin rakennuksessa, joka nykyään kantaa nimeä The Printworks.
Seuran nimen vaihto oli yksi Parlbyn hienoista ideoista. Ardwickia ei Englannissa juurikaan tunnettu, mutta Manchester oli nimi, joka oli päivittäin esillä lehdissä. Parlby tukijoineen halusi jopa häivyttää seuran aiemman historian ja puhuivatkin yleensä kokonaan uudesta seurasta.
Jotta puheilla seuran loistavasta tulevaisuudesta olisi jotain pohjaa, seura tarvitsi uusia parempia pelaajia. Ja tulihan niitä Cityyn. Rahaa ei seuralla liikaa ollut, mutta Parlbyn kauniit puheet korvasi punnat. City teki sopimuksen ainakin Charlie Williamsin, Henry Smithin, George Mannin, Mitchell Calveyn, ja Alexander Rowanin kanssa. Kauden ensimmäisessä liigapelissä ainoastaan puolustaja Fred Dyer oli pelannut Ardwickissa. 
Cityn suurin kaappaus oli Billy Meredith, walesilainen kaivosmies, jonka taidot olivat laajasti tiedossa koko maassa.
Pelaajien menetyksiäkin tuli. USA:ssa yritettiin panostaa jalkapalloon ja sikäläiset värvääjät kiersivät ympäri Englantia haalimassa pelaajia kyseenalaisin keinoin. Tiettävästi neljä Cityn pelaajaa tarttui syöttiin ja matkusti Atlanin yli.
 Peliasut myöskin uudistettiin, ensimmäistä kertaa joukkueen tiedetään pelanneen valaen sinisissä pelipaidoissa (Cambridge blue) ja harmaissa shortseissa.  Miksi nämä värit valittiin ei ole varmasti tiedossa. Ilmeisesti ainoa 
syy oli, että ne erottuivat selkeästi muiden seurojen peliasuista.
Pelit eivät kulkeneet suurten odotusten mukaisesti. Ensimmäinen liigapeli uudella nimellä oli vieraspeli Buryä vastaan ja tappio tuli 4-2 Kauden 30 pelistä vain 13 voitettiin, mm. molemmat derbyt päättyivät tappioon. Myös Meredithin ensimmäinen peli 27.10. päättyi tappioon, vieraspeli Newcastlea vastaan 5-4, Meredith ei onnistunut maalin teossa. Kaudelta on paljon hyvääkin, kuten toistaiseksi suuri maalisin voitto 11-3 Lincoln Cityä vastaan Hyde Roadilla.
Kauden päättyessä City oli sarjataulukon yhdeksäs, mikä ei ollut lähelläkään asetettuja tavoitteita. FaCup:iin City ei osallistunut ollenkaan, tiettävästi seuran johto halusi säästää pelaajia

Kausi 1895-1896.  Kausi alkoi lupaavasti, Cityn hallinnon ristiriidat olivat ohi ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen. Joukkue oli saanut kesän harjoitella rauhassa ja oli hitsautunut yhteen. City voittikin kauden kolme ensimmäistä peliä. Vaikka myös tappiota tuli, niin kauden ollessa puolessavälissä City johti sarjaa. Kauden 15. peli oli Norton Heathia vastaan ja siitä City sai ensimmäisen derbyvoiton liigassa numeroin 2–1.  Tässä kotipelissä syntyi uusi katsojaennätys, yli 20 000 katsojaa.
Kauden loppu sujui lähes yhtä hyvin. Suurin pettymys oli tasapeli kotona Liverpoolia vastaan. Tämä pisteen menetys takasi Liverpoolille 2. Divisioonan voiton maalieron turvin.Kauden aikana yleisö oli ottanut MCFC:n omakseen. Seuran pelejä kävi katsomassa kasvava joukko faneja. Väki ei ainoastaan seurannut kentän tapahtumia, vaan he kannustivat joukkuettaan huudoin ja lauluin. Joissain lehtijutuissa kerrottiin katsomossa olleen jopa karnevaalitunnelma, jota ylläpidettiin mm. rumpujen pärinällä. Varsinaisen kauden jälkeen pelattiin nousukarsinnat. Ne pelattiin minisarjana, kaksi 1.Divisioonan heikointa joukkuetta ja 2. Divisioonan kaksi parasta. Tässä vaiheessa seuran johto teki suuren virheen. Vedoten karsintojen tärkeyteen lippujen hinnat tuplattiin.  Tämä johti yleisökatoon ja heikkoon tunnelmaan pelissä. Yleisökato ja kannatuksen puute saattoi masentaa joukkueen ja ensimmäinen peli päättyi tasan. Johto otti opikseen ja laski hinnat normaalille tasolle ja seura voitti. Kauden viimeinen liigapeli oli vieraspeli Small Heath:a vastaan, tämä peli olisi ollut pakko voittaa, mutta takkiin tuli vieraissa 8-0.
Cityn piti pelata Fa Cupissa Oswaldtwistle Rowersia vastaan, mutta ottelu peruuntui jostain syystä ja taival Cupissa päättyi.Kauden loppusaldo oli taloudellisesti hyvä ja seura rakennutti Hyde Roadin stadionille oikeat pukuhuoneet.
Manchester and District Challenge Cup (=Manchester Senior Cup) oli edelleen seuran ohjelmassa, mutta tämän Cupin tulokset ovat historian hämärän peitossa.

Kausi 1896–1897 Historian kirjat pitävät tätä kautta jonkinlaisena ylimenokautena. Edellisen kauden pettymykset näkyivät vielä joukkueen pelissä. Kauden alkupuolella City pelasi runsaasi tasapelejä sekä tappioita mm. paikallispeli kotona päättyi tasan 0–0. Yleisesti vaadittiin, että City tulisi uudistua ja uusia ihmisiä sekä hallintoon että kentälle.  Pätevä uudistaja löytyikin Sam Ormerod nimisestä miehestä. Jos Parlby keskittyi pelin ja kentän ulkopuolisiin asioihin, niin Ormerod kehitti enemmän joukkuetta. Ensi töikseen hän uudisti joukkueen ilmettä ja vaihdatti peliasun shortsit harmaista valkoisiin. Väreihin, jotka ovat säilyneet aina tähän päivään.
Ormerod oli aiemmin toiminut Lancashiren FA:n varapuheenjohtajana. Tästä johtuen hänellä oli laaja verkosto eri seuroihin ja jalkapallovaikuttajiin. Pelaajakauppoja syntyi kuten Charlie Bannister, William Townley, William Holmes ja ennen kaikkea Billy Gillespie. Gillespie oli värikäs persoona sekä kentällä että sen ulkopuolella.  Ensimmäisen pelinsä hän pelasi 9.1. 1897 jossa teki heti maalin. Gillespielle tuli tutuksi Manchesterin pubit, niissä hän viihtyi liiankin hyvin. On epäilty, että monet harjoitukset ja jopa pelit jäivät väliin humalatilan takia. Mies oli myös ainaisessa rahapulassa ja nopeasti pelikaverit varsinkin Meredith alkoivat huolehtia hänestä.
Kauden toinen puolisko sujui paremmin, mutta se ei riittänyt kuin kuudenteen sijaan 2.Divisioonan sarjataulukossa.
FaCup tuotti perinteisen pettymyksen, Preston North End jyräsi Cityn kotonaan peräti 6-0.

Kausi 1897-1898. Tällä kaudella ei tapahtunut mitään mullistavaa. Pelaajamarkkinoilla ei tapahtunut juurikaan mitään. Uusia pelaajia seuraan tuli vain kaksi, molemmat nimeltään William Smith (lempinimiltään Buxton ja Stockport).  Joukkue hitsautui harjoituksissa hyvin yhteen ja odotukset noususta 1. Divisioonaan olivat taas suuret.  Kentällä kausi oli edellisen toisinto. Kausi sai unelma alun, City voitti seitsemän ensimmäistä peliä. Vastas kahdeksannessa pelissä tuli ensimmäinen pistemenetys. Se oli vieraspeli Newton Heathia vastaan ja päättyi 1–1. Tästä tahti hiipui ja tappioita ja tasapelejä tuli liikaa. Varsinkin maaliskuun kolmen tappion putki pudotti Cityä sarjataulukossa alaspäin. Kauden päätteeksi olimme sarjassa kolmansina ja karsinta noususta jäi taaskin haaveeksi. Nyt olimme sentään Newton Heathin edellä taulukossa.
Menestys FaCupissa oli taas kerran vaatimaton, ensimmäiseltä kierrokselta City meni jatkoon voittamalla kotona Wiganin. Toinen kierros päättyi putoamiseen, Bolton voitti meidät 1–0 kotikentällään. 

Kausi 1898-1899. Oli taas aika useiden muutoksien ja uusien askeleiden eteenpäin. City ja Chesters-panimo satsasivat stadioniin rakennuttamalla uuden katetun katsomon. Panimo rahoitti hanketta osakeannilla. Lisäksi halvempien katsomon osia ”kuuden pennin paikkoja” kohennettiin.
Hyde Road oli nyt huippuluokan stadion, johonka mahtui 20 000 katsojaa, joiden tietojen mukaan jopa 30 000.Toinen suuri edistysaskel oli kahden Cityn pelaajan kutsuminen maajoukkueeseen. Maalivahti Charlie Williams ja puolustaja Wiliam Holmes pelasivat Cityläisten ensimmäisen maaottelun Irlantia vastaaan. Englanti voitti ko. pelin 8–1.

Myös Liiga oli uudistunut tämän kauden aluksi. 2.Divisioonaan valittiin kaksi uuta seuraa, kakkonen kasvoi 15 joukkueesta 17 joukkueeseen. Lisäksi nousukarsinnoista oli luovuttu. Ykkösen kaksi huonointa putosi alaspäin ja kakkosen kaksi parasta nousi tilalle.

City lähti innolla uuteen kauteen. Alku ei ollut lupaava, neljästä ensimmäisestä pelistä vain yksi päättyi Cityn voittoon. Sitten seurasikin 14 pelin tappioton jakso. Tämä jakso nosti meidät sarjan kärkeen ennen vuoden vaihdetta. Parin pelin notkahduksen jälkeen vauhti jopa kiihtyi. Kauden 16 viimeiseen peliin mahtui vaan yksi tappio.  Hyvät peliesitykset takasivat Citylle 2.Divisioonan voiton kuuden pisteen erolla seuraavaan Glossop N.E.

FaCup oli tälläkin kaudella myrkkyä, City putosi jo ensimmäisellä kierroksella, vieras peli Small Heath seuraa vastaan päättyi 3–2 vierastappioon.

Pian nousujuhlien jälkeen Cityn johdolla ilmeni uusi huoli, Hyde Roadin stadion.  Vaikka stadioniin oli satsattu paljon sekä kenttään että katsomoihin, oli se edelleen melko ahdas. Stadion oli liikenteellisesti hankalassa paikassa eikä siinä ollut kuin kaksi sisäänkäyntiä.  Uutta pelipaikkaa alettiin etsiä ja hyvä paikka löytyikin Belle Vuen (kaupungin osa Gortonin vieressä) huvipuutarhasta ja viihdekeskuksesta. Ardwick oli aikoinaan pelannut siellä ja paikka oli kaikin puolin sopiva. Suurin ongelma oli itse stadion, se olisi pitänyt rakentaa. Rahaa ei rakennushankkeeseen ollut ei eikä Chester-panimo halunnut rahoittaa hanketta. Panimo pelkäsi tulojensa laskua, koska Hyde Road hotellin myynti olisi romahtanut.  City päätti jäädä Hyde Roadille ja jatkaa sen kunnostustyötä.

Lehdet noteerasivat Cityn nousun 1.Divisioon korkealle, koska me olimme ensimmäinen seura Manchesterista, joka oli noussut sarjatasoa ylemmäksi pelaamalla. 

Kausi 1899–1900. Edessä oli uudet haasteet ja uusi vuosisata. Cityn nousu herätti paljon huomiota koko maassa.  Lehdet kirjoittivat paljon enemmän Citystä ja sen stadionista, kun koskaan aiemmin.
Stadionista kannattikin kirjoitella. Kesän 1899 aikana katsomoita parannettiin, pääkatsomoa laajennettiin, nyt katettuun katsomoon mahtui 4000 katsojaa istumapaikoille. Myös muita katsomoita kohennettiin ja laajennettiin. Kauden alkaessa Hyde Roadille mahtui n. 28 000 katsojaa. Myöskin uusia sisäänkäyntejä avattiin.  Pukuhuoneitakin parannettiin, niihin rakennettiin mm. turkkilainen sauna. Merkittävä uudistus myös seuran puheenjohtajan uusi työhuone, sinne vedettiin stadionin ensimmäinen puhelinlinja.

Ensimmäinen peli 1.Divisioonassa pelattiin 2. syyskuuta Blackburn Rowersia vastan. Tämä vieraspeli päättyi Cityn tappioon numeroin 4–3. Paikalle oi yli 10 000 katsojaa, joista merkittävä osa oli Manchesterista matkustaneita vieraskannattajia.
Ensimmäinen kotipeli pelattiin Derby Countyä vastaan, joka voitettiin 4–0. Pelissä tiedetään olleen huikea tunnelma, sen takasi ne 22 000 kannattajaa, jotka olivat ahtautuneet Hyde Roadin lehtereille.
Kauden alku olikin lupaava, viidestä ensimmäisestä pelistä City hävisi vain yhden. Alun jälkeen tahti hyytyi. Vuoden loppuun mennessä tappioita tuli enemmän kuin voittoja. Osittain tason lasku johtui Billy Meredithin hyytymisestä, maaleja ei syntynyt entiseen tahtiin, eikä joukkue osannut muuttamaan  pelityyliään. Vuoden vaihteessa lehdistö alkoi epäillä Cityn kykyä pelata 1.Divisioonassa ja Meredithiä alettiin kritisoimaan ja jopa pilkkaamaan.
Uusi vuosisata alkoi yhdeksällä voitottomalla pelillä, neljä tappiota ja viisi tasapeliä.  Kauden viimeisellä neljänneksellä Cityn tekeminen parani. Viisi voittoa ja kaksi tasapeliä takasivat Citylle riittävästi pisteitä ja kausi päättyi seitsemänteen sijaan. Kauden hahmoksi nousi maalivahti Charlie Williams, joka torjunnoillaan piti seuraa pystyssä useissa peleissä. Puolustusta vahvisti myös laitapuolustaja David Jones, joka siirtyi Cityn Boltonista.  Hän oli Meredithin vanha pelikaveri Walesista.

Kauden lupaava alku innosti seuran johtoa laajentamaan Hyde Roadin katsomoita. Peleihin oli tulossa enemmän katsojia, kun stadionille mahtui. Heikot esityksen alun jälkeen herätti johdon ja seura päätti hankkia uusia pelaajia ja unohti rakennushankkeet.  Ensimmäinen merkittävä hankinta oli hyökkääjä Joe Cassidy, joka hankittiin Newton Heathista. Hän pelasi ensimmäisen pelinsä kauden viimeisessä pelissä, surkeassa vierastappiossa (4–0) Evertonia vastaan.

FaCup päättyi perinteisesti ensimmäiseen kierrokseen.   

 Kausi 1900-1901.  Kun toinen kausia korkeimmalla sarjatasolla alkoi, oli edelliskauden nousuhuuma ohi. Sen huomasi varsinkin seuran johtoportaassa. Voimahahmot Parlby ja Ormerod olivat usein eri mieltä seuran suunnasta. Varsinkin pelaajakaupat aiheuttivat riitoja. Oli ilmeisen mahdotonta päästä yksimielisyyteen hankinnoista tai kenestä luovuttiin. Joe Cassidy oli ensimmäinen siirto paikallisvastustajasta Cityyn ja hän herätti tunteita puolesta ja vastaan.  Vaikka hän oli Cityn paras maalintekijä – 14 maalia 31 ottelussa- ei hän saavuttanut kaikkien suosiota, ei ainakaan seuran johdossa. Debyyttiottelussaan Cassidy teki Cityn ainoan maalin ja takasi voiton Nottingham Forestia vastaan.
Kauden viides peli oli varsinainen tapahtuma. Tuleva pääministeri Arthur Balfour oli pelin kunniavieras ja  hän  suoritti pelin avauspotkun. Peli herätti laajaa huomiota lehdistössä ja paikalle oli saapunut poikkeuksellisen paljon lehtiväkeä, Illustrated London News lähetti paikalle jopa valokuvaajan. Peli Stokea vastaan päättyi 2-0 voittoon.

Pelillisesti kausi oli hieman edellistä kautta huonompi. Cityn pelaajamateriaali ei yksinkertaisesti riittänyt liigan kärkeen. Varsinkin vieraspelit olivat vaikeita, kauden 17 vieraspelistä voitto tuli vain yhdestä.  Sarjapaikka kuitenkin säilyi ja City oli sijalla 11 kauden päättyessä.

Kauden suurin saavutus oli Manchester Cupin voitto.  Se tuli 4–0 finaalissa, joka pelattiin arkkivihollista Newton Heathia vastaan. On hyvä muistaa, että 1900- luvun alussa Manchester Cup oli arvostettu kilpailu, mikä nostaa pokaalin arvoa.

FaCup päättyi perinteisesti ensimmäiseen kierrokseen.

Vaikka Joe Cassidy oli Cityn maalikuningas kuningas, hän sai lähteä. Cassildy siirtyi Middlesbroughin, missä hänestä tuli kaupungin suuri sankari ja hän pelasi siellä viisi kautta.
Cassidyn myynnistä aiheutui Citylle 175 punnan tappio, mikä oli tuohon aikaan merkittävä summa.

Kausi 1901–1902.  Kausi alkaa yllätyksellä, joka tulee Liigalta. Osa seuroista olivat huolissaan, että rikkaat seurat ostavat menestyksen ja mestaruuden ylisuurilla palkoilla. Jottei näin tapahtuisi Liiga määräsi palkkakaton, neljä puntaa viikossa. Tämä asetti seurat, myös Cityn vaikeaan tilanteeseen. Kumpaa noudattaa pelaajien kanssa tehtyjä sopimuksia vai Liigan määräyksiä.  Palkkojen alentaminen vähensi pelaajien motivaatiota ja vaikeuttaisi uusien pelaajien hankintaa. Monet seurat kikkailivat pelaajien palkkoja neljää puntaa ylemmäksi erilaisilla bonuksilla ja muilla konsteilla.
Ormerod ei halunnut ryhtyä moiseen kikkailuun. Seuran managerina hän tiesi, että City tarvitsi uusia pelaajia, mutta seuran puheenjohtaja hänen piti vastata taloudesta. Ormerodin kyvyttömyys toimia tässä kaksoisroolissa näkyi, varsinkin kentällä. City hävisi kauden viisi ensimmäistä peliä. Tästä syytettiin pitkälti Ormerodia. Hänen kimpussaan oltiin sekä seuran sisältä ja ulkopuolelta. Varsinkin urheilulehti Athletic News Ormerodin kimpussa. Jokunen voitto ei hiljentänyt Ormedin arvostelua, niinpä seuran johtokunta arvio, ettei hän ole enää tehtäviensä tasalla. Ormerod sai jäädä seuraan, mutta hänen arvovaltansa oli mennyttä.

Tässä vaiheessa Cityn voimahahmoksi nousee John Allison, hän oli ollut mukana seuran toiminnassa jo Ardwick A.F.C:n alusta. Allisonilla oli hyvät suhteet Skotlannin mahti seuraan Celticiin. Käyttäen näitä suhteitaan ja Billy Meredithin valovoimaa hänen onnistui houkutella pelaajia Cityyn. Helmikuussa Willie McOustran ja Jimmy Drummond allekirjoittivat sopimuksen Cityn kanssa. Tässä vaiheessa Ormerodin taru oli lopullisesti ohi ja hän erosi seuran toiminnasta.
John Allisonilla oli monia hyödyllisiä kontakteja. Kaikista tärkein niistä oli lehtikeisari Edward Hulton. Ormerodia moittinut Athletic News oli yksi hänen lehdistään, joten tästä voisi jotain päätellä. Hulton sijoitti rahojaan mielellään urheiluun, ensin hevosiin ja myöhemmin ManCityyn.
Hultonia voisi pitää oman aikansa sheikki Mansourina, hänellä oli kova halu hankkia pelaajia Cityyn.

Allisonista ja Hultonista huolimatta kausi oli floppi. City voitti vai 11 peliä Liigassa ja putoaminen oli varma. Lisäksi seura oli tehnyt pahan taloudellisen tappion, yli 1000 puntaa.

Myös cup-kilpailut menivät surkeasti, FaCup:ssa tie nousi pystyyn toisella kierroksella kun taas  Manchester Cup:n sijoitus ei ole tiedossa.

Kausi 1902-1903. Vaikka paluu toiseen divisioonaan oli järkytys City väelle ja faneille, niin jälkikäteen on arveltu, että putoaminen tapahtui juuri oikeaan aikaan. Seuran johdossa tapahtui muutoksia, puheenjohtaja vaihtui. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin John Allison. Hän nimesi uudeksi manageriksi Tom Maley.  Maley oli Allisonin vanha tuttu, joka oli nähty Cityn pukuhuoneessa ja Hyde Road hotellin käytävillä jo edellisen kauden aikana. Cityn kaksi tärkeää pelaajaa menehtyi yllättäen. Ensimmäisenä veteraani Jimmy Ross kuoli 12.6. 1902. Kuolin syy lienee melanooma. Elokuun 16. pelatussa harjoitusottelussa DI Jones loukkaantui. Jonesia hoidettiin aluksi kotikonstein ja hänet vietiin sairaalaan liian myöhään, hän menehtyi 27.8.1092. Jonesin kuolema johti ilkeisiin puheisiin ja jopa virkavallan tutkimuksiin, mutta kysy oli sittenkin vain huonosta tuurista.  

Maley hankki seuraan uusia pelaajia kuten Sandy Turnbullin ja Bob Davidsonin. Hän myös nosti aiemmin hankitun Sammy Frostin ykkösmiehistöön. Maley oli mies Celticin menestyksen takana. Hän toi skottilaista pelityyliä Cityyn ja yhdisti niitä perinteiseen englantilaiseen pelityyliin.

Uusi pelityyli toikin tulosta. City oli lähes pitelemätön. Seura voitti kauden 34 pelistä 25 ja hävisi vain viisi, maaliero oli huikeat 66 maalia. Tämä selittyi muutamalla murskavoitolla esim. 9-0 Gainsborough Trinitystä. City voitti toisen divisioonan ja nousi takaisin ykköseen.
Kauden suurin huoli oli talous.  Fanit eivät hylänneet seuraansa, vaan kotipelit vetivät runsaasti katsojia ja tämä helpotti taloustilannetta. Näin City saattoi nousta kohtuullisessa tilanteessa.

FaCup meni perinteisesti. Noutaja (Preston North End) tuli heti ensimmäisellä kierroksella. Peli päättyi vieraskentällä 3–1 tappioon.  Manchester Cup päättyi paremmin, siinä voitto jaettiin Buryn kanssa. Syy jakoon ei ole tiedossa. 

Kausi 1903-1904. 1900-luvun alku puoli oli Manchesterille huikan kasvun aikaa.  Maailman ensimmäinen teollisuuskaupunki sijaitsi otollisella paikalla. Lancashiren luonnon varat – hiili, rautamalmi ja puuvilla- olivat sopivan lähellä. Kanavat ja kehittyvät rautatiet tarjosivat hyvät yhteydet sekä muualle Brittein saarille sekä maailmalle. Kaupunki siis kasvoi ja kehittyi.  Kehitys oli kuitenkin yksipuolista, kaupunkia ei tunnettu muusta kuin teollisuudesta ja kanavista.  Manchester tarvitsi monipuolisempia vetovoimatekijöitä, kulttuuria ja urheilua. Tämä tarjosi Manchester Citylle mahdollisuudet nousta maan johtavaksi jalkapalloseuraksi. Nousu takaisin pääsarjaan ei voinut tapahtua parempaan aikaan.  Kaupungin poliittinen johto ja taloudellinen eliitti tiedostivat Cityn tarjoaman mahdollisuuden, jota myös hyödynnettiin molempien hyödyksi. Varsinkin lehtikeisari Edward Hulton teki paljon työtä sen eteen, ette kaupunki ja sen jalkapalloseura kuuluivat saumattomasti yhteen. Hultonin omistamilla lehdillä oli laaja lukijakunta ympäri Englantia ja lehdet muistivat ylistää seuraa ja kaupunkia vuolaasti.  Tästä kaudesta alkoi Manchesterin jalkapallon ensimmäinen kultakausi.

Uusi manageri Tom Maley otti haasteen vastaan ja päätti, että City hoitaa oman osansa. Hultonin ja vähän muiden taloudellisella tuella Maley alkoi kehittämään joukkuetta. Pukuhuoneen ovi kävi molempiin suuntiin ja joukkueeseen värvättiin mm. Herbert Burgess, Sam Ashworth ja George Livingstone. Pelaajien lisäksi Maley panosti valmennuksen laatuun ja määrään. Pelaajien kesäloma lyheni, kun harjoituskausi alkoi entistä aiemmin. Maley ymmärsi joukkueen yhtenäisyyden merkityksen ja panosti paljon henkiseen valmennukseen.Kauden alku oli loistava, City voitti neljä ensimmäistä peliä. Lehdistö hehkutti Cityä ja kannattajien odotukset olivat korkealla. Kahden hävityn ottelun jälkeen City pelasi seitsemän peliä ilman tappioita. Vuoden vaihteessa City oli toisena sarjassa. Se oli saavutus, jota kukaan ei osannut odottaa sarjanousijalta. Hyvä vire jatkui myös alkuvuonna 1904. Kahdeksassa ensimmäisessä pelissä ei hävitty yhtään. Nyt myös FaCup sujui kerrankin mallikkaasti.  Kaksi ensimmäistä kierrosta City voitti, kolmannesta kierroksesta City meni jatkoon uusinnan kautta. Välierissä vastaan tuli Liigan ykkönen Sheffield Wednesday. Tästä pelistä joukkueemme otti vakuuttavan 3–0 voiton.
Tässä vaiheessa kautta unelmoitiin jopa tuplasta, saavutuksesta, johon ei ollut aiemmin yltänyt kuin kaksi seuraa.  Valitettavasti City hävisi Wednesdaylle pariviikkoa välierän jälkeen vieraissa 0-1.
Tässä vaiheessa Cup vei huomion ja kaksi peräkkäistä tappiota heikensi Cityn mahdollisuuksia Liigan voittoon.

Huhtikuun 23. päivänä koitti Cityn suuri päivä Cupin finaali. Vastustaja oli Bolton Wanderes. Peli pelattiin Lontoossa Crystal Palacen puisto- ja huvialueen kentällä. Se oli monella tavalla erityinen  peli, olihan se tavallaan paikallispeli. Lisäksi peli yhdisti Manchesterin kaupungin asukkaita, muidenkin seurojen kannattajat tukivat Cityä. Lontoon lehdet kirjoittelivat Lancashiren invaasiosta.  On arvioitu, että Cityn faneja saapui Lontooseen n. 20 000. Tämä oli valtava määrä ihmisiä 1900-luvun alussa. Tähän aikaan ihmisillä ei ollut juuri muita vapaapäiviä kuin sunnuntait ja joulun tapaiset juhlat. Kannattajat siis jättivät työnsä kaupungin tehtaissa osa luvalla mutta osa luvatta. Lisäksi Lontooseen saapui runsaasti Boltonin kannattajia.
FaCupin loppuottelu oli tähän aikaan maan suurin urheilutapahtuma, jossa katsojia saattoi olla yli 100 000. 1904 finaaliin saapui lopulta vain n. 62 000 katsojaa, johtuen huonosta säästä.
Itse peli oli Cityn hallintaa ja voitto tuli Meredithin maalilla 1–0.
Joukkueen kotiinpaluu tapahtui Liverpoolin kautta. Cup finaalia seuraavana maanantaina pelattiin Liigan viimeinen kierros. Joukkueella ei siis ollut oikeastaan ollenkaan aikaa palautua Cup finaalista ja sen voiton juhlista. Voittaakseen Liigan olisi Wednesdayn pitänyt hävitä ja Cityn voittaa kauden viimeinen peli. Mutta toisin kävi, City hävisi pelinsä Evertonia vastaan1-0 ja Wednesday voitti omansa. City siis sijoittui toiseksi Liigassa. Tämä ei kuitenkaan ollut huono suoritus nousijalle.

Seuran kamppailut eivät kuitenkaan olleet vielä ohi. Joukkueen piti palata kotiin suuriin voitonjuhliin.  Manchesterin teollisuuspohatat päättivätkin toisin. Heidän mielestään laiskottelun ja juhlimisen aika oli ohi ja väen pitäisi raataa tehtaissa ja työpaikoilla voitonjuhlien sijaan. Kaupungin johto kuunteli aluksi työnantajia ja kielsivät voitonparaatin ja muut juhlallisuudet.
Toisin kuitenkin kävi, tieto joukkueen saapumisesta levisi kaupungin asukkaiden tietoon, eikä mikään voinut pidätellä väkeä työpaikoilla. Viimeistään lounasaikaan asukkaat olivat täyttäneet kaupungin kadut ja torit. Päättäjien oli pakko perua juhlakielto ja itsekin osallistua Cityn suureen päivään. Voiton paraati oli ehkä suurin tapahtuma mitä Manchesterissä oli nähty. Se ylitti jopa kuningattaren vierailun joitain vuosia aiemmin. Joukkue halusi kiertää ympäri Manchesteria kiittämässä kaupunkilaisia riippumatta heidän taustastaan. Useiden tuntien jälkeen Cup-Pokaali saapui Cityn synnyin seuduille Ardwickiin.

 

Jatkuu jahka ehditään näpytellä